tiistai 23. helmikuuta 2016

Sähkövastusten poistaminen

Kakluuneihin ja muihinkin uuneihin on sähkön alhaisen hinaan aikaan asennettu sähkövastuksia. Nyt sähkön korkean hinnan aikana niitä halutaan poistaa ja ottaa uuni takaisin puulla lämpiäväksi. Yleensä se on kohtuulisen pieni operaatio. Sähköt katkaistaan ja vastus poistetaan. Tulipesään tehdyt reiät paikataan.

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Muurattu puuhella

Tähän keskelle keittiötä tulee puuhella. Sellainen siinä on joskus ollutkin. Pohja, hormi ja savupelti valmiina.

Kanavia sinne ja tänne.
Asiakas itse valaa puukolon pääle betonikannen. 

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Kaakeliuunin korjaus

Korjaan vanhaan kaakeliuuniin tulipesän, asennan uudet luukut ja nuohousluukun jota ei ole tähän asti ollut. Lisäksi laitan tippuneita kruunukaakeleita takaisin paikoilleen.

Vanhalla pehmeällä tiilellä tulee hyvä tulipesä.
Uusi luukku asennettuna ja poskiin nuohouaukot, itse luukut laitoin tilaukseen joten ne pitää käydä myöhemmin asentamassa.
Palasia puuttuu jonkin verran. Paikat ardexin kipsimassalla.
Kun kipsi on täysin kuivunu niin sen voi hioa muotoonsa ja halutessa maalata kiiltävällä maalilla.

maanantai 1. helmikuuta 2016

Hellan paikat

Tähän olisi tulossa puuhella ja kaasuhella.

Hormilähtö.
Vasemmalle tulee puuhella ja oikealle kaasuhella.