maanantai 25. tammikuuta 2016

Hellan korjaus ja pinnoitus

Kokonaisuuteen tehtiin aikaisemmin kesällä leivinuuni uusiksi. Nyt korjataan hella ja uusi rappaus.

Antiikkilaasti on ruma ja ikävä irroittaa, ei kyllä voi suositella sen käyttöä.
Hella muodostuu. Siirsin paistouunin takaisin alkuperäiselle paikalleen. 
Hella ja rappaukset valmiina. Tason pintaan tulee metallilevyt jotka laittetaan tilaukseen ja asennetaan myöhemmin.

maanantai 4. tammikuuta 2016

Kaakeliuunin muuraus Portsassa

Tässä on aikanaan ollu puuhella, myöhemmin 70-luvulla takka ja nyt asiakas haluaa siihen kaakeliuunin.

Pohjaa täytyy vähän leventää kakluunia varten.
Tällainen kolmen metrin funkkisuuni on tulossa.
Kanavisto muodostuu.
Leikkasin luukkukerrosken luukun korkuiseksi. Sillä voi välttää luukun yläpuolelle  tulevan pienen kaakelin palan.
Valmista tuli! Aikaa meni suunniteltua enemmän johtuen siitä että kaakeleita yhdistettiin osittain kahdesta uunista ja näin ollen hiontaa on enemmän. Ja onhan tuolla korkeuttaki, 3 metriä.